Elämäntien asemalla (vihkiminen ja kaste)

Hyvät ystävät. Me olemme tulleet tänään Harjavallan kirkkoon kahdesta syystä. X ja Y vihitään kristilliseen avioliittoon. Tämän lisäksi teidän lapsenne saa kristillisen kasteen.

Molempia toimituksia kuvannollisesti yhdistää yksi asia. Molempien toimitusten kohdalla voi sanoa, että kysymys on eräänlaisen matkan alkamisesta. Kaksi erilaista matkaa on alkamassa. Toinen matka on X ja Y yhteinen matka: avioliitto. Vaikka teille on syntynyt pieni poika. Ja vaikka tälläkin hetkellä kaikkein suurimmat tunteenne kohdistuvat häneen. Te olette eläneet monia merkittäviä hetkiä hänen elämän alkuaan seuraten. Siitä huolimatta tämä avioliiton matka on sellainen matka, jonka te teette yhdessä. Siihen ei tule mikään eikä kukaan väliin. Te ilmaisette rakkautta ja uskollisuutta toisillenne. Te ilmaisette halunne kestävään matkakumppanuuteen.

Toinen matka alkaa “viereiseltä laiturilta”. Se on kasteen liiton matka. Kasteesta alkaa elämän mittainen matka kristittynä. Meistä tulee kasteen kautta Jeesuksen opetuslapsia. Matkan tarkoitus on seurata Jeesusta, hänen esimerkkiään ja hänen viitoittamaa tietä ikuisuuden ja kirkkauden kotia kohti. Voisi sanoa, että olemme asemalla tekemässä lähtöselvitystä.

Nämä matkat eivät ole pikavuoroja. Ja kyyti muutenkin on joskus kuoppaista. Monesti tulee mieleen vaihtaa kyytiä ja lähteä toiseen suuntaan: niin avioliitossa kuin kasteen liitossa.

Ratkaisu ongelmaan on molemmissa samantyyppinen. Vain siinä liitossa ollen avioliitossa ja kasteen liitossa – voi tuntea että tämä on oikein ja tama on oikea suunta. Vain siinä liitossa voi tuntea, että tähän kuulun, juuri siinä olen eniten oma itseni. Siksi parasta on kääntyä ja palata. Ratkaisu on siis katumus, anteeksi pyytäminen ja anteeksiantaminen.

Kommentoi