He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti

Häät ovat varmasti elämämme loistokkaimpia juhlia. Mitenkään ei voi välttyä siltä sadun hohteelta, mikä tällaiseen juhlaan liittyy. Päättyväthän lähes kaikki sadut juuri tähän tilanteeseen, jossa nyt olemme. Monien vaikeuksien ja koettelemusten kautta sadun päähenkilöt saivat toisensa ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti.

Sadussa on yhdellä lauseella kuvattu se, mihin todellisuudessa elämässä kuluu yksi ihmisikä: “He elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.” Sadut eivät juuri opasta tuolle yhteisen onnen tielle. Arvailujen varaan jää, mistä kaikesta tuo onnellisuus koostuu. Onko elämä heillä pelkkää auringonpaistetta. Aivan varmasti myös satulinnassa riideltiin niin että ovet paukkuivat ja kattilat lensivät. Mutta he elivät yhdessä elämänsä loppuun asti niin, että onnellisuus on kuitenkin lopputuloksena vallinnut siinä perhepiirissä.

Miten elää onnellisena elämänsä loppuun asti? Satu vaikenee siitä. Jokaisen on itse se elettävä todeksi. Jokaisen on itse selvitettävä, mitä onnellisuus minulle on.

Uskon, että X ja Y ovat löytäneet onnen toisistaan. Uskon heidän myös tietävän, mistä onnellisuus heidän elämässään koostuu. Se ei ole niinkään kumppanin omistamista, vaan itsensä antamista ja elämänsä jakamista puolison kanssa. Se on rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan. Se on rakkautta, joka ei pyri hyötymään toisesta tai käyttämään häntä hyväkseen. Kristillisen opetuksen mukaan onnellisuus ei lopulta ole takertunut mihinkään ajalliseen asiaan. Se ylittää kaikki tämän maailman sisäiset asiat ja kurottautuu siihen mikä on ikuista ja pysyvää, Jumalaan. Onnellisuus on lepoa Jumalassa. Sitä, että luottaa Jumalan rakkauden ja anteeksiantamisen kannattelevan itseään päivä päivältä.

Rakkaus, joka ei etsi omaa etuaan, joka ei katkeroidu, eikä iloitse vääryydestä, se on samaa rakkautta jumalallisen rakkauden kanssa. Kukaan ei näitä rakkauden ihanteita pysty täydellisesti täyttämään. Monesti huomaamme saattaneemme itsemme ja suhteemme koetukselle. Joe Cocker laulaa tällaisessa tilanteessa olevasta henkilöstä. Hän on menettämäisillään otteen liitostaan ja kysyy:

“What do I got to do to make you love me
What do I got to do to make you care.”

Mitä minun olisi tehtävä, jotta rakastaisit minua. Mitä minun olisi tehtävä, jotta yhä välittäisit. Hän aavistelee vastauksen piilevän siinä, että pyytää anteeksi. Se ei kuitenkaan ole helppoa.

“Sorry seems to be the hardest word.”

Vaikeuksien keskellä kyky ja tahto nähdä puoliso tärkeimpänä asiana saa pyytämään anteeksi ja myös antamaan anteeksi. Kestävä rakkaus ja onnellisuus versoo juuri tällaisesta anteeksi pyytävästä ja anteeksi antavasta rakkaudesta. Se luultavasti oli myös sadun sankareiden pitkän onnen salaisuus. Tällaista rakkautta Jumala myös teille antakoon.

Kommentoi