Kahden hullun matka

Kahden hullun matka – Musta unelma

Elämässä on aina edessämme monta suuntaa ja miljoonia mahdollisuuksia, vaihtoehtoisia tapahtumien kulkuja. Mahdollisuuksista vain jotkut toteutuvat. Yksi kerrallaan ja jokainen toteutunut mahdollisuus tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja toisaalta karsii pois toisia elämänuomia. Se määrää tulevaisuuden suuntaa ja rajaa toisia pois.

Jossakin määrin me itse teemme valintoja ja pystymme vaikuttamaan tulevaisuuteen. Mutta sitten elämässä tapahtuu myös paljon asioita, jotka ovat meistä riippumattomia, mutta kuitenkin sellaisia, että ne vaikuttavat meihin. Esimerkiksi liikenteessä voi joutua onnettomuuteen, kolariin vaikka itse on ajanut täysin sääntöjen mukaan.

Te x ja y olette kokeneet elämän valtateillä ja kapeammilla kujilla yhtä ja toista. Mutta nyt te olette löytäneet toisenne – tavalla joka ei olisi tuntunut mahdolliselta jonakin toisena ajankohtana. Mutta ei vain elämäntilanteet ole muuttuneet, myös te itse olette ihmisinä muuttuneet. Voisin kuvitella että elämän kätkössä olleita rikkauksia on löytynyt.

Lukemattomien mahdollisuuksien ja asioiden on täytynyt osua kohdalleen, jotta asiat olisivat edenneet tänne asti. Rakkauden syntyminen ja kasvaminen luottamukseksi on siksi aina ihme ja suuri lahja. Se on kiitoksen aihe, mutta tänään myös aihe rukoukselle, että Jumala siunaisi sen hyvän, mitä te olette toisissanne löytäneet.

Tästä eteenpäin matkanne jatkuu yhdessä.

Kerroitte, että olette valinneet yhteiseksi lauluksenne Esa Kaartamon tekemän ja Kirkan tulkitseman tunnetun laulun, jolla on erikoinen nimi: Kahden hullun matka. Tarkistin sanat netistä ja jäin miettimään tätä laulua.

Siinä kaksi ihmistä on matkalla kaipauksen johtamana tuntemattomaan huomiseen. Tänään se kohta laulusta toteutuu, kun te astutte kirkon edessä olevaan mustaan nelipyöräiseen unelmaan – 1960 vuoden Dodge. Auto lipuu silmiemme edestä pois ja te matkaatte yhteiseen tulevaisuuteen.

Laulussa nuo kaksi ihmistä kaipaavat kauas pois jostakin. Mistä he haluavat pois ja minne. Jokainen kuulija tekee omat tulkintansa. Ehkä arkisen elämän tuomat velvollisuudet, kiireet, stressi; ilkeiden ihmisten puheet. Toivon, että te olette toinen toisellenne tuo matka – jolloin arjen murheet ja rasitukset väistyvät. Te olette perillä, kun olette toistenne luona. Te olette samanaikaisesti matkalla pois kaikesta ikävästä ja samalla perillä siellä minne kaipuu on teidät johtanut.

Mietin samalla, miksi he pitävät laulussa itseään hulluina. Mikä tekee teistä hulluja, että tämä laulu soi juuri teille. Rakkaudesta sanotaan, että se on hullua. Siinä vastoin parempaa tietoa ja järkeä lähdetään matkaan, tehdään hyppy tuntemattomaan. Epävarmaan tulevaisuuteen on kuitenkin helpompi mennä, kun menee sinne toisen kanssa: yhdessä näkee kirkkaammin.

Laulussa kaksi ihmistä tekee matkaa tuntemattomaan tulevaisuuteen, mutta laulussa sanotaan, että on olemassa jokin ohjaamassa heidän matkaansa. Sille on annettu nimi kaipaus. Ihmisen kokemuksen tasolla kysymys varmasti on kaipauksesta. Pappina ja kristittynä minulle tuo kaipauksen kohde on Jumala.

Taustalla on omaa elämää suurempi käsi, joka mahdollisuudet eteemme aukaisee. Mutta vaikka Jumala on ollut kaikessa mukana, saattamassa teitä yhteen. Niin tärkeä kuin hän onkin teidän elämässänne, hän ei kuitenkaan tänään sano kummankaan puolesta ‘tahdon’. Sen teidän täytyi ihan itse sanoa sydämestänne. Se teidän on sanottava toisillenne päivittäin tai ainakin osoitettava todeksi. Siihen Jumala voimansa ja siunauksensa suokoon.

 

Linkin takaa löytyy sanat Kirkan tunnetuksi tekemään lauluun:Kahden hullun matka – Lyrics


 

Kommentoi