Paratiisin hiekkaa
Puhe kihlaparille
Riikka Juvonen on sanonut:
Rakkaus on kuuma kourallinen paratiisin hiekkaa. (kirjassa Sinetiksi sydämeesi: Raamatun suuret rakkauskertomukset)
Juvosen lause miellyttää minua suuresti. Se vähin sanoin tavoittaa paljon.
Ensimmäinen ajatus, mikä mieleeni nousee, on kytkös paratiisiin, ihmisen luomiseen. Rakkaus tuo jotakin meille paratiisista, jossa kaikki oli hyvin. Rakkaudessa näkyy jotakin Jumalan luomisen tarkoituksesta. Jumala loi ihmisen rakastamaan ja rakkautta varten. Ensin Jumala loi Adamin yksinäiseksi, mutta pian hän ymmärsi ihmisen sisäisen kivun. Hän loi Adamille kumppanin, jolloin vasta ihminen tuli mieheksi ja naiseksi. Rakkaus palauttaa meidät siis paratiisiin, elämän ja olemisen syvään virtaan, joka kumpuaa Jumalasta, yhteydestä häneen.
Rakkaus on kuumaa hiekkaa: Miksi se on kuumaa? Sen ymmärrän, että rakkaus ei ole viileää ja haalennutta. Siinä on elämän lämpö mukana – joskus kuumuuteen asti: niin rakastavaisten riidoissa kuin syleilyssä.
Mutta miksi rakkaus on hiekkaa? Se on paratiisin kauniilta hiekkarannalta. Se ei ole siis paratiisin puutarhasta, missä ihanien hedelmien lisäksi on kielletty puu ja kiusaukset. Rannalla on vain iloa ja päivän paistetta ja kaikkea hullutusta.
Entä tuo määrä - kourallinen? Eikö sitä voisi olla enemmän? Kun Adam ja Eva joutuivat poistumaan paratiisista, heillä oli Jumalan tekemä nahkavaate yllään. Sen aikaiseen muotivaatteeseen ei vielä kuulunut taskuja. Hiekkaa paratiisin rannalta ei saanut kuin kourallisen mukaan. Mutta toisaalta kourallinenkin sitä riittää, kun tietää mistä se on tullut ja mihin se meidät liittää.
Paratiisin ’hiekka’ jonka pienessä pussissa saitte on valkoista. (Annoin heille pienen kourallisen suolaa kangaspalaan sidottuna. Parariisin hiekka on luonnollisesti puhtaan valkoista) Älkää ripotelko sitä maailman tuuliin. Muistuttakoon se olemassaolollaan teille rakkaudesta ja Jumalan hyvyydestä, joka rakkaudessa näkyy. Rakkaus ei tuo vain makua elämään vaan se on itse elämää. Sitä Jumala teille paljon suokoon.
