Elämme kirkossa adventin aikaa. Silloin meillä on tapana polttaa adventtikynttilöitä. Huomenna sytytetään toinen adventtikynttilä palamaan. Adventtikynttilöillä on oma tarkoituksensa. Ne kertovat Jumalan valon koittamisesta Joulun ihmeessä.
Kirkko on tänään koristeltu lukuisin kynttilöin. Mutta tänään kynttilöitä poltetaan hieman toisesta syystä. Voisi sanoa, että kynttilää poltetaan ei vain tunnelman vaan rakkauden tähden.
On hyvin tunnettua, että rakastavaiset polttavat kynttilöitä, kun haluavat viettää kahdenkeskeisiä, herkkiä hetkiä. Kynttilän liekki muodostaa hämärällä valon hohteellaan ikään kuin yhteisen tilan, joka on vain rakastavaisia varten. Tuo hento valo, vetää miehen ja naisen toisiaan kohden ja se valo loistaa vain heille. Hetki on vain heitä varten. Tuosta kynttilän kauniista valosta, yhteisistä hetkistä sen valon äärellä kasvaa rakkauden liekki.
Mutta niin kuin mikä tahansa liekki se tarvitsee toisaalta tilaa ympärilleen, jotta se ei tukahdu, mutta myös suojan, jotta tuuli tai pahat puheet eivät puhalla sitä sammuksiin.
Tänään solmittavaa avioliittoa voidaan ajatella suojana tuolle rakkauden liekille. Se tarkoittaa sitä, että yhteinen rakkaus ei ole enää hetken tunteen heilahduksista kiinni, vaan te molemmat sitoudutte tietoisesti suojelemaan tätä rakkautta ja myös näkemään vaivaa yhteisen hyvän eteen.
Avioliitto ei kuitenkaan ole vain inhimillinen suoja. Siinä on pyydetty myös Jumalan, taivaallisen Isämme suojelus tähän liittoon mukaan. Elämän kokemus avaa sydämemme ymmärtämään, että Jumalan siunausta tarvitaan. Vain omiin voimiin turvaten emme pärjää.
Mikään suoja ei kuitenkaan riitä pitämään rakkauden liekkiä palamassa, jos te itse ette valvo sitä.
Rakkauden liekki tarvitsee suojan, mutta se tarvitsee myös tilaa. Antakaa toisillenne myös tilaa elää ja kasvaa omaksi itsekseen. Älkää tukahduttako toistenne liekkiä liiallisilla vaatimuksilla.
Tuo matka liekkien läpi voi kertoa teille myös jostakin. Minun tekisi mieleni ajatella, että nuo liekit polttavat sen mikä on takana, mikä kuuluu menneisyyteen. Sanotaanko sitä sitten nuoruuden huolettomaksi elämäksi. Jotakin siitä, mitä te ennen olette olleet, yksinäisiä ja vapaita, se jää peruuttamattomalla tavalla historiaan. Se ikään kuin palaa pois. Mutta tilalle tulee jotakin uutta. Edessänne aukeaa tulevaisuus, jossa te olette yhdessä toisianne varten.
Elämässä tulee varmasti koettelemuksia ja vaikeita aikoja. Ehkä silloin on syytä kulkea jälleen liekkien läpi. Antaa sen mikä vetää teitä erilleen palaa pois ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Sitä merkitsee anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen. Se on tie yhteen ja uudistuneeseen rakkauteen.
Olkoon teidän mielenne siksi kirkas. Katsokaa rohkeasti tulevaisuuteen. Tukekaa toisianne ja uudistakaa rakkautenne molemminpuolisen anteeksiantamisen lähteestä.
Sormus annettu merkiksi 
Taas tuli talvi,
kylmät säät
ja adventtina
meill’ on häät.
Kun käymme
eteen alttarin,
herkin mielin,
seesteisin.
Juhlakansa
kuulee sen:
Tahdon – tahdon
lupauksen.
Silmissä kyynel
kimmeltää.
Jumala, siunaa
liitto tää.
Rakkauteen
anna paloa
ja kyntilöiden
valoa.
Hei! Mukavaa, kun pistäydyit. Runosi päättyy kauniisti – rakkauteen paloa ja kynntilöiden valoa. Jätit kuitenkin keskeisimmän idean käyttämättä – kynttilä / rakkaus tarvitsee tiaa ja se tarvitsee suojan.
Juuri luin Peter Halldorfin kirjasta: Rakkauden, joka ei etsi omaansa, on ensin täytynyt hellittää otteensa Toisesta.
Jos liian tiukasti pitää kiinni, rakkauden liekki tukahtuu. Se tarvitsee tilaa. Mutta runoksi saman laittaminen on toinen juttu.
Sain salakavalan roskapostiviestin. Siihen oli kopioitu Jarmon runo. Yleensä kaikki vieraskieliset tuhoan enempää ajattelematta. Mutta tämä viesti oli siis selvää suomea. – Täytyy olla tarkempi näissä asioissa.