Hyvät ystävät
Tasan viisi vuotta sitten teidän polkunne yhdistyivät. Se oli niin tärkeä hetki elämässänne, että päätitte ikuistaa sen päivämäärän sijoittamalla avioliiton solmimisen tähän päivään. Se on kauniisti tehty.
Epäilemättä silloin viisi vuotta sitten jotakin rakkauden kaipuusta kummankin sydämessä loksahti kohdalleen. Jotakin liikahti niin, että mieli alkoi alitajunnan uumenissa valmistaa teitä tähän hetkeen. Tästä voi tulla jotakin todellista. Tästä voi tulla jotakin hyvää. Tämän ihmisen kanssa tuntuisi hyvältä kulkea yhdessä. Häneen luotan, hänelle voisin antaa kaiken.
Juttelimme joitakin päiviä sitten täällä kirkossa teidän elämästä, historiasta ja tulevaisuudesta. Yksi kaunis pieni yksityiskohta muiden asioiden joukossa kiinnitti huomioni. Olitte sulhasen/morsiamen vanhempien luona ja kerroitte siinä hänen äidilleen tulevasta vihkimisestä. Kesken juttelunne hän poistui hetkeksi huoneesta ja palasi pian mukanaan pieni kultainen riipus. Arvelin, että se kultainen sydän on ollut X kastelahja. Tarkoitus oli että riipukseen hankitaan kultaketju ja X antaa sen Y:lle. Minä olen herkkä tunnistamaan teoissa vertauskuvallisia tai symbolisia piirteitä, niin myös tässä.
Sydän tarkoittaa meidän sisintämme. Tuo sydän oli X sydän. Tilanne on siinä varmasti ollut enemmän tai vähemmän harmiton. Se ehkä tuli vain äidille mieleen siinä hetkessä. Mutta kuten sanoin, olen herkkä tunnistamaan teoissa vertauskuvallisia piirteitä. Tiedän, että pojat ovat äideille tärkeitä ja tyttäret isälle. On vaikea luopua heistä. Tuo pieni sydän oli ollut kaiken aikaa äidin hallussa. Eräs merkitys tässä liittyy siihen, että äiti vihdoin luopuu siitä – oikea henkilö on tullut X elämään. Tietysti X on mennyt ja kulkenut oman mielensä mukaan tähän asti. Puhuinkin vain äidin tunne-elämästä ja saatan olla väärässä.
Mutta vielä vahvempana asiana tapahtumassa näen sen, että X antaa tuon sydämen Y:lle. Se on epäilemättä sydämen oikea osoite. Vaikka Y:llä ei ole samanlaista riipusta antaa X:lle, tapahtuma on kuitenkin molemminpuolinen. Sinäkin annat tai olet jo antanut sydämesi hänelle.
Kun teiltä kysytään Tahdon-kysymykset, kysymyksen muotona on tämä: Tahdotko ottaa toisen aviopuolisoksi. Kun otetaan toinen puolisoksi, otetaan samalla omaan elämään ilot ja surut, mitä toisen ihmisen elämä tuo tullessaan, mutta siinä otetaan ennen kaikkea vastuu. Sitä se kysymys koskee – vastuuta: otatko vastuullesi. Ei kysytä otatko tuhlattavaksesi toisen elämän. Otatko vastuullesi niin, että rakastat ja kunnioitat häntä, niin, että hän saa vaikuttaa elämässäsi; niin että teidän elämänne tulee yhdeksi.
Mutta kysymys voisi olla myös toisenmuotoinen: Tahdotko antaa itsesi aviopuolisoksi. Avioliitossa ei vain oteta jotakin itselle, vaan myös annetaan. Te annatte toisen haltuun oman elämänne, teidän sydämenne.
Lupaus jonka annatte toisellenne on suuri. Siinä kysytään kuitenkin tahtoanne. Siitä kaikki on kiinni: onko teillä tahto yhteiseen hyvään. Yhteinen tahto selvitetään vain yhdessä puhumalla.
Kahdella ihmisellä on kuitenkin oma tahtonsa ja joskus yhteisen tahdon löytyminen voi olla vaikeaa. Saattaa tulla tahtojen taistelua, riitelyä – kovaäänistäkin tai mököttämistä.
Tie voi tuntua välillä umpikujalta. Useimpiin umpikujiin on olemassa ihmeellinen ovi, anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen kautta. Jumala antaa meille anteeksi meidän rikkomuksemme. Meidän tulisi antaa anteeksi toisillemme. Varsinkin aviopuolisoiden…
Vihkipuheen idea ottamisesta antamiseen on tullut Enonkosken seruakunnan papilta vuonna 2007. Valitettavasti henkilön nimi ei ole minulla enää tallessa.
Sormus annettu merkiksi 