Huntu
Hääjuhlissa noudatetaan tavoissa ja pukeutumisessa aina joitakin perinteitä. Tosin ne eivät enää sido tai ole niin ohjeellisia. Niiden suhteen vallitsee vapaus. Joitakin perinteitä käytetään ja toiset tavat jäävät pois sen mukaan, mikä vihkiparista tuntuu hyvältä ja sopivalta. Tämä on luonnollista sillä vihkimiseen liittyvät erilaiset tavat juontuvat vuosisatojen takaa, jolloin miehen ja naisen välinen suhde ja asema yhteiskunnassa olivat hyvin erilaiset. Onko morsiamella huntu, kruunu, laahus? Mikä on puvun väri? Miten sulhanen on pukeutunut? Käytetäänkö kahta sormusta, sormusvaloja,? Mitkä ovat marssit, onko morsiusneitoja ja sulhaspoikia entä miten on morsiamen luovutus vai kävelevätkö yhdessä? Juhlaan kuuluu monia yksityiskohtia, joita voi miettiä ja säätää. Näissä asioissa vapaus on tullut tilalle.
Ehkä ainoa mielekäs sääntö nykyään on se, että hääpari voisi erottua joukosta yhdellä silmäyksellä. He ovat päivän keskipiste. Niin varmasti tapahtuu myös tänään. Tämä on teidän päivänne. Kaikki katsovat tänään teitä ja iloitsevat teidän kanssanne.
Miettiessäni teidän tarinaanne ja tätä vihkimistä ajatukseni palasivat aina erääseen yksityiskohtaan. Se liittyy vanhassa perinteessä osana hääpukuun: huntu, häähuntu.
Morsiamen pukeutuminen huntuun on oikeastaan ikivanha perinne. Tietyissä kulttuureissa naisten pukeutuminen huntuun on vielä elävää perinnettä. Meillä se on kadonnut. Mutta siihen aikaan, jolloin vanhemmat sopivat lastensa liitoista, puolisot eivät ehkä olleet nähneet lainkaan toisiaan sitä ennen ja vielä vihkimisen ajankin morsian oli hunnutettu. Nykyisissä hääperinteissä on jäänteinä tästä se, että vihkipäivänä mies ei saisi nähdä morsianta. Hunnustakin on ehkä vain pieni muistuma hiuslaitteessa jäljellä.
Raamatun kertomuksissa on tästä hunnuttamisesta yksi hupaisa esimerkki. Jaakob oli ollut sukulaisensa Labanin palveluksessa seitsemän vuotta, jotta saisi vaimokseen tämän kauniin tyttären Rakelin. Häät pidettiin, mutta seuraava aamu toi yllätyksen. Hän heräsikin Rakelin isosiskon Lean vierestä. Huntu piti salaisuuden yllä aina siihen asti, että oli myöhäistä lupaustaan perua.
Ajatukseni liittyivät huntuun siitä syystä, että salaisuuden huntu oli teidänkin välissänne aina ensitreffeihin asti. Ette tietäneet toisistanne mitään. Niissä oli sokkotreffin ominaisuus. Luultavasti kohtaamisenne tarina hääjuhlassa kerrotaan, mikäli se ei kaikille jo ole tuttu. Minun ei ole tarpeen kertoa sen kulkua. Salaisuuden huntu oli yllänne.
X odotti tänään Y täällä edessä, voin kuvitella että minuutit ja sekunnit olivat pitkiä. Nyt tiesit kuka sieltä tulee. Olet odottanut Y:tä ennenkin ja tilanne silloin taisi olla yhtä jännittävä. Silloin odotit autossa, tietämättä minkälainen, minkä näköinen ihminen autoosi tulee.
Yhtä vähän Y tiesi, minkälainen mies ratin takana istuu. Mutta yhteinen matka alkoi siitä. Salaisuuden huntu vedettiin syrjään. Yllätys oli teitä kumpaakin miellyttävä. Sitä olemme tänään todistamassa. Nyt kun salaisuuden huntu ei peitä teitä toisiltanne, antakaa sen hunnun pysyäkin poissa väliltänne.
Nimittäin me ihmiset emme näytä aina toisille todellisia kasvojamme, oikeita tunteitamme ja ajatuksiamme. Peitämme ja salaamme ne. Siihen meillä on omat syymme.
On tärkeää kuitenkin, että puolisoiden välillä tuo huntu on laitettu syrjään. Eläkää toisianne niin lähellä, että todelliset ja oikeat kasvot eivät jää salaisuudeksi. Oppikaa luottamaan toisiinne ja vahvistukaa siinä rakkaudessa, joka teidät liittää yhteen.
Sen sijaan, että pukeudutte huntuun, joka peittää teidät toisiltanne, pukeutukaa sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.
Siunatkoon Jumala yhteisen matkanne, tehköön sen kestäväksi niin että toinen ei putoa kyydistä, vaikka tulisi eteen minkälaisia töyssyjä ja kurveja.
Oleminen hunnun alla
usein miellyttää.
Ei nähdä häntä maailmalla
ken hunnun alle jää.
Hunnun alta poies nyt
valoon, aurinkoon
oon arkana jo ehtinyt
ja näkyvillä oon.
En kulje yksin,
vierelläni morsianna käy.
Säteet kisaa sylityksin,
varjoja ei näy!
Huntu tuo varmasti aralle ensi alkuun turvaa. Mutta jos sen alla ei ole varaa kasvaa siitä ulos, silloin hunnusta tulee vankila. Runossasi varsinkin sen alku puhutteli minua.