Sanotaan, että vihki- tai kihlasormukset ovat maailman pienimmät käsiraudat. Sanonta muistuttaa hauskalla tavalla joistakin avioliittoon kuuluvista asioista. Ennen kaikkea se muistuttaa vapauden menettämisestä. Jos asiaa katsoo kielteisestä näkökulmasta tuo vapauden ’menettäminen’ voi tuntua vankilalta, kun sinkkuvuosien huoleton elämä on jäänyt taakse. Mutta ketään ei voi pakottaa avioliittoon. Se on kahden vapaan ihmisen yhteinen sopimus ja heidän päätöksensä mukaan toteutettava liitto.
Kysymys on kuitenkin vapauden rajoittamisesta. Sitoutuminen toiseen ihmiseen merkitsee sitä, että jotkin vaihtoehdot syrjäytetään. Aletaan yhdessä vakavin tuumin rakentaa jotakin pysyvää rakkauden perustukselle.
Ruotsi-Suomen Keskiajalta tunnetaan tapaus, jossa sormuksista ja avioliittolupauksesta tuli puolisolle todellinen kahle. Haluan tämän tarinan teille kertoa erään yhtäläisyyden tähden, joka teillä ja tällä kuuluisalla pariskunnalla oli.
Ruotsin kuninkaalla Kustaa Vaasalla oli neljä poikaa, yksi heistä oli Juhana. Hän eli 1500-luvulla. Kuningas uskoi koko läntisen Suomen hänen hallintaansa. Hän oli Suomen herttua ja hänet tunnettiinkin paremmin nimellä Juhana Herttua. Mutta vastoin kuninkaaksi nousseen veljensä Erikin tahtoa Juhana avioitui tavoitellun puolalaisen prinsessan, Katarina Jagellonican kanssa. Ruotsin kuningas oli ajautumassa sotaan Puolan kanssa eikä voinut suvaita veljensä avioliittoa. Häät kuitenkin vietettiin. Juhana sai Katariinansa ja he asuivat Turun linnassa viettäen loisteliasta elämää. Mutta veljien välit kiristyivät lopulta niin, että Juhana ja hänen alaisensa vangittiin maanpettureina. Useimmat maksoivat siitä hengellään. Juhanan puolisolle Katariinalle tarjottiin vapautta. Häntä kehotettiin luopumaan miehestään tai seuraamaan häntä vankilaan. Katariina valitsi vankilan.
Miksi hän toimi näin? Hänen kerrotaan viitanneen vihkisormukseensa, jonne oli kirjoitettu sanat: nemo nisi mors, suomeksi ”Ei mikään muu kuin kuolema saa meitä erottaa”. Katariina pysyi miehensä rinnalla. Vihkisormuksesta tuli hänelle neljäksi vuodeksi kahle. Sen ajan he olivat yhdessä vankilassa.
Tänään X:n ja Y:n vihkimisessä meillä on kaksi sormusta. Niihin on kaiverrettu nuo samat sanat: nemo nisi mors, ei mikään muu kuin kuolema. Sellaisen lupauksen te toisillenne myös tänään annatte. Historiallisesta esimerkistä huomaamme, että tuo lupaus pitää paljon sisällään.
Mutta rakkaus on se, mikä saa teidät näin sanomaan. Se ei ole rakkautta, joka on sekoittanut pään. Se on rakkautta, joka on valmis sitoutumaan ja antamaan itsensä toiselle kokonaan.
Tällainen rakkaus ja tällainen sitoutuminen kaipaa tuekseen myös niitä ihmisiä, jotka kannustavat ja tukevat teitä yhteisissä pyrkimyksissänne ja rukoilevat puolestanne. Tänään kirkossa tiedostamme myös sen, että avioliiton onni ei ole mahdollista vain inhimillisiin voimiin turvautuen. Siksi me olemme tulleet Jumalan kasvojen eteen, pyytämään häneltä voimaa ja siunausta tälle liitolle.
Haluan vielä lopuksi palata alun sananlaskuun vihkisormuksista maailman pienimpinä käsirautoina.
Vaikka nuo sormukset ovat vain symboleja avioliitostanne, voimme kuitenkin sanoa, että niiden tarkoitus on yhdistää teidät kiinni toisiinne lujemmin kuin mikään rautainen tai teräksinen kahle. Mutta sen merkitys ei ole tehdä elämästänne vajaata ja rajoittunutta. Teiltä ei riistetä jotakin pois, vaan ennen kaikkea teille annetaan jotakin . teidät annetaan toinen toisellenne, jotta elämästänne voisi tulla täydellisempää.
Sormus annettu merkiksi 