Hyvät ystävät. X ja Y. Avioliitto, sitoutuminen toiseen ihmiseen, on hullun hommaa, jos sitä järjellä ajattelee. Siihen liittyvät lupaukset ulottuvat paljon kauemmas kuin rehellisesti voi eteenpäin nähdä. Lupaus annetaan pidemmälle kun on olemassa niitä vakuuksia, joiden varassa päätös tehdään.
Se tarkoittaa sitä, että päätökseen tai lupaukseen sisältyy suuri luottamus, että rakkaus kantaa, että sana ’tahdon’ on voimassa. Kysymys onkin sitoutumisesta eikä laskelmoinnista. Kysymys on rakkaudesta, joka ylittää järjen. Kysymys on hulluudesta, joka on ihmisviisautta suurempaa. Järjen varassa solmitaan kauppasuhteita yritysten välillä, mutta ihmissuhteissa pelkkä järki ei riitä. Suhteen koossapitävä voima on luottamus ja rakkaus.
Ei Jumalakaan luonut ihmistä ja maailmaa hyötyäkseen siitä jotakin, vaan rakkauden tähden. Ei hän myöskään tullut ihmiseksi kärsimään tähtemme hyötyäkseen pelastamisestamme jotakin. Hän tuli rakkauden tähden. Rakkaus on enemmän kuin hyöty tai järki. Rakkaus on toisenlaista – se on valmis kärsimään ja kestämään takaiskuja.
Avioliiton solmiminen pitää sisällään riskejä. Joku voisikin kysyä, eikö elämä ole opettanut varovaisemmaksi. Teillä on molemmalla elettyä elämää takana, pitkiä ihmissuhteita ja koettuja eroja: iloissa ja pettymyksissä. Juuri elämä on teitä opettanut – se on opettanut tarttua kiinni ohikiitävään hetkeen. Jos on vain varovainen eikä uskalla tehdä päätöksiä, joita elämässä haluaa, kauan saa odottaa. Elämä on nyt. Elämä lipuu muuten ohi.
Kun avioliittoa solmitaan, sisimmässä on tunne, että sitä ei voi vain hengailla yhdessä. Totta kai sekin on mahdollista. Sitoutuminen osoittaa sitä, että ihminen haluaa vastoinkäymisten uhalla, ristiriitojen uhalla rakentaa sellaisen pysyvän suhteen, mikä kestää myrskyt. Että sen suhteen varaan voi rakentaa elämäänsä. Että olisi jotakin pysyvää.
Kaikista maailman asioista, mikä voisi olla hienompaa kuin löytää ihminen jonka kanssa voisi aidosti ja täydesti olla oma itsensä. Silloin tapahtuu sellainen ihme, että sitoutuessaan tuntee suurta vapautta! Ei tarvitse pelätä, muuttaako huominen kaiken. Saa huomennakin herätä rakkaansa vierestä vaikka välillä olisikin ollut tahtojen taistelua. Kun tulee kotiin, on joku joka odottaa, joku jonka kanssa maailman ja olemassaolon painon.
Kun teille tänään esitetään vihkikysymykset, niihin sisältyy siis hyvin paljon. Se on yksinkertainen ja helposti lausuttavissa oleva sana. Kysymyksellä on kahtalainen luonne. Se on sekä suostumus että lupaus.
Se on toisaalta suostumus, kun kysytään: Tahdotko ottaa toisen aviopuolisoksesi. Suostutko siihen vastuuseen, mitä toisen ihmisen astuminen elämääsi tuo. Suostutko yhteiseen elämään. Suostutko jakamaan elämäsi.
Lisäksi tahdon-vastaus pitää sisällään lupauksen, kun kysytään: Tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta. Se ei ole pelkkää suostumista ja vastaanottamista, vaan myös arjen tekoja ja sanoja tämän suhteen ylläpitämiseksi. Se ei ole vain saamista vaan myös antamista. Siksi voitaisiin myös kysyä: Tahdotko antaa aviopuolisolle, tahdotko antaa itsesi tähän loppuelämän mittaiseen projektiin.
Etkä anna vain jotakin itsestäsi vaan annat itsesi kokonaan ja lopullisesti.
Koska kysymys ja sitoutuminen on näin suuri, ei siksi ole hämmästyttävää, että tämän päätöksen äärellä pyydetään Jumalan siunausta. Että joku varjelisi ne askeleet, jotka on edessä, että joku ohjaisi asioita parhain päin. Että joku kantaisi silloin kun on vaikeaa.
Idea vihkikysymysten kahtalaisesta luonteesta (suostumus ja lupaus) ei ole minun keksintö. Periaatteessa sen varaan voisi rakentaa koko puheenkin.
Sormus annettu merkiksi 