Jokainen puutarha on kaukainen muistutus paratiisin puutarhasta, jonne ihminen luotiin ja jossa ihmisellä oli hyvä olla. Siellä ei ollut vaivaa eikä mitään rasituksia. Se oli suojattu ja turvallinen alue elää, kasvaa ja rakastaa. Se oli kestävän onnen paikka. Sellaisesta onnesta, kauneudesta ja huolettomuudesta teidänkin puutarhanne kertoo.
Avioliittoa voidaan verrata myös puutarhaan, onnen paikkaan, paratiisiin. Parhaimmillaan se onkin sellainen paikka jossa kukkii monia rakkauden hedelmiä. Yhteiset hetket ovat kuin tuo puutarha, jossa kumpikin teistä voi virkistyä ja kokea syvää onnea.
Mutta toisin kuin puutarhat yleensä, tämä rakkauden puutarha kukkii vain teitä varten. Sinne ei ole muilla pääsyä.
Mutta niin kuin kaikki puutarhat, avioliiton ja rakkauden puutarhakin tarvitsee hoitoa, maan muokkaamista, rikkaruohojen kitkemistä, puutarhurin saksia.
Te voitte yhdessä hoitaa toisianne, olla toistenne tukena. Antakaa aikaa toisillenne, kuunnelkaa toisianne ja kunnioittakaa toistenne erilaisuutta ajatellen, että kysymys on vain yhteisen puutarhan kukkaloistosta.
Me tiedämme että ensimmäiset ihmiset ajettiin ulos paratiisista. Saatamme pelätä, että meille käy meille samoin. Kestääkö rakkaus, kukoistaako rakkauden puutarha, vai joudummeko häveten sieltä poistumaan?
Juuri siksi, koska me olemme inhimillisiä ja heikkoja ihmisiä, olemme tulleet pyytämään liitollenne siunausta Jumalalta. Hän vahvistakoon ja lujittakoon teidän liittonne ja teidän rakkautenne. Teillä on lupa niin hädässä kuin ilossa kääntyä hänen puoleensa, joka rakastaa meitä ihmisiä kuin rakkaita lapsiaan.
Puutarhassa pysykäämme,
ei poistua täältä voi.
Täällä sen hyvän näämme
minkä Luoja meille loi.
Tään yhdessä nyt jaamme
ja nautimme iloiten.
Puutarhassa olla saamme
kanssa Herramme ikuisen.