Kaksi tulee yhdeksi – ydinfysiikka

ydinfysiikasta tavallisellekin ihmisele on tullut tutuksi yksi energian muoto. Ydinvoimalaitokset, joissa atomin halkaisemisella saadaan suuri määrä energiaa (atomi halkeaa ja tuottaa lampun valkeaa). Tämä atomin halkaisu tunnetaan myös räjähtävänä enegriana pommin muodossa.

Turvallisempi tapa tuottaa energiaa on kuulemani mukaan silloin, kun atomia ei halkaista vaan kaksi atomia saadaan yhteen. Tapahtuu fuusio. Sellainen energiamuoto ei vielä ole ollut hallinnassamme.

Ihmiselämän tasolla voimme puhua samanlaisista asioista. Kun aviopuolisot eroavat, kysymys tavallisesti on räjähtävästä energiasta. Rumaa jälkeä syntyy ja lapset kantavat tällaisen sodan jälkiä sielussaan elämänsä loppuun asti ja joitakin jälkiä siirtyy vielä heidänkin jälkeläisilleen. Mutta kun kaksi ihmistä tulee yhdeksi, vielä suuremmat voimat ovat liikkeellä ja valtava määrä energiaa vapautuu. Se ei ole tuhoavaa voimaa. Se on uutta luovaa voimaa.

Monesti käy niin, että se mikä saatettiin yhteen myöhemmin räjähtäen eroaa. Me ihmiset emme oikein hallitse tätä yhdistymisen, fuusioitumisen energiamuotoa ja miten sen saisi toimivaksi. Voisiko kyse todella olla siitä, että meille ihmisille se on mahdotonta.

Kun teidät tänään vihitään, se tarkoittaa myös sitä, että kysymys ei ole vain inhimillisestä yrityksestä. Jumala itse liittää teidät yhteen

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Kaksi tulee yhdeksi – ydinfysiikka

  1. Sulhanen ja morsio
    atomeja kaksi.
    Heidät tekee fuusio
    onnellisemmaksi.
    Kas kun kaksi atomia
    yhdistyvät tässä,
    rakkauden lämpötila
    kasvaa elämässä!
    Atomit nyt yhdessä
    ovat mies ja vaimo.
    Eikä heitä säikytä
    ees pimeyden kaivo.
    Ei ydinfysiikkansa
    ole tästä maailmasta,
    vaan atomien Luojasta
    – Iki-Jumalasta.

  2. Laitat sanoja hyvin yhteen, mutta väistämättä huomaan, että atomienergia puheeni juonena ei ollut hyvä valinta vihkipuheeseen. Runossa ristiriita vielä korostuu entisestään. Atomit ja romantiikka ei oikein natsaa yhteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s