Ihmisten ja enkelien kielillä
Hyvät ystävät, hyvä hääväki, X ja Y. Me saamme olla täällä Harjavallan vanhassa kirkossa todistamassa kahden ihmisen yhtä kaikkein onnellisinta hetkeä. Tämä on teidän päivänne. Juhlimme liittoa, jonka te tänään solmitte rakkaudessa.
Te olette olleet yhdessä n vuotta ja sen aikana oppineet tuntemaan toisianne niin hyvin, että haluatte jakaa loppuelämänne toisenne kanssa. Tällainen sitoutuminen on iso askel ihmiselle, koska siinä luvataan niin paljon. Samalla se on iloinen asia. Se ilmaisee, että etsiminen on päättynyt – läheisyyden kaipuu on saanut vastauksen. Kumppani tässä vierelläni, hän on se, jota olen etsinyt. Hänen kanssa haluan riidellä ja rakastaa. Hänen kanssa haluan matkustaa elämän auringonlaskuun.
Teidän avioliittoon on helppo uskoa. Luin tutkimusta, jossa vanhoilta aviopareilta kysyttiin pitkän avioliiton salaisuutta. He listasivat niitä samoja asioita, jotka ovat teille olleet tärkeitä. Hyvässä avioliitossa perusarvot ovat yhteisiä. Teille on yhteistä samankaltainen tapa ajatella ja elää ja pitää tärkeänä samanlaisia asioita. Tavoitteet elämässä ovat yhdensuuntaiset. Lisäksi listassa oli esillä se, että puhuminen toisen kanssa olisi hyvä onnistua. Te sanoitte hienoa olevan juuri se, että toisen kanssa voi puhua mistä vain. – Puheenaiheita teillä varmasti myös riittää. Teitä yhdistää insinöörikieli ja insinööri-maailma. Kuin myös taiteellisuus ja taiteenkieli.
Uskon, että tästä koulutuksesta ja työkokemuksesta voi olla hyötyä teille myös yhteisen elämän ongelmien äärellä – mutta avioliiton kaikista kiemuroista ei ole tehtävissä prosessikaaviota millimetripaperille. Vaikka minulla olisi kaikki insinööriosaamisen tietotaito, niin että voisin rakentaa voimalaitoksia, mutta minulta puuttuisi rakkaus – niin lämpöä ei riittäisi. Vaikka osaisin puhua ihmisten insinöörikieltä ja taiteellista enkelien kieltä, ne eivät riitä, jos rakkauden kieli on mykkä. Tosin uskon, että insinöörikielenne taipuu myös rakkauden kieleksi.
Listassa oli vielä pari muuta kohtaa. Muistutan vain yhdestä. Rakkaus ja sitoutuminen tarkoittavat myös tekoja. Se tulee näkyväksi yhteisen elämän pienissä asioissa – arkipäivän huomaavaisuus, toisen ilahduttaminen. Hienoja sanojakaan ei aina tarvita rakkauden kieleen.
Haluan johtaa ajatukset vielä Raamatun ensimmäisten ihmisten pariin, siihen tilanteeseen kun he huomasivat ensi kerran toisensa…